sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kesävävy kateissa

Kesän ensimmäinen mökkireissu on pulkassa. Aurinko paistoi, linnut lauloivat, lokki hautoi munia räystäskourussa ja ruoho kasvoi - valitettavasti. Ruohonleikkuri ei nimittäin suvainnut jatkaa toimintaansa talvilevon jälkeen. Minun vikani! Minä olen surkeasti laiminlyönyt velvollisuuteni hankkia kesävävy, joka hoitaa mökillä raskaat ja ikävää teknistä näpertelyä edellyttävät tehtävät kuten ruohonleikkurin suostuttelun. Mutta ehkäpä vielä ei ole liian myöhäistä, onhan Helluntaihinkin vielä kolme viikkoa.

Siispä nyt on hämäläiselle rantamökille kesävävy haussa. Ehdottomana vaatimuksena on ahkera ja työteliäs luonteenlaatu. Töitä on paiskittava aamupalasta auringonlaskuun ja mieluiten ilman erillistä käskyä. Mökin varustukseen kuuluu kyllä riippumatto, mutta se on lähinnä koristeena. Toinen perusvaatimus on riittävä tekninen kyvykkyys päältä ajettavan ruohonleikkurin ynnä muiden mökillä tarvittavien kapistuksien huoltamiseen. Nikkarointitaidoista ja viherpeukalosta saa plussaa. Myös pieniruokaisuus on suotavaa, koska kesävävy työskentelee pyytettömästi ruokapalkalla. Teoriassa kesävävylle olisi toki mahdollista maksaa luonnossakin, mutta käytännössä liki satavuotias talo pihapiireinen imee keskivertokesävävystä mehut niin tehokkaasti, ettei tämä illan tullen jaksa enää muuta kuin nukkua - luonnollisestikin kuorsaamatta!

Löytyykö tarjokkaita leppoisaan kesävirkaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti