Seksuaalisesta häirinnästä

Tämän päivän Hesarissa oli yleisönosastokirjoitus seksuaalisesta häirinnästä. Siinä eräs nainen valitti tulleensa häirinnän kohteeksi tänä keväänä ensimmäisen kerran diskossa. Ensin joku hänelle ennestään tuttu nainen oli ohimennessään hivellyt hänen takapuoltaan, ja myöhemmin toinen nainen oli ottanut hänet tanssilattialla "parikseen" hermostuttavalla tavalla ja yrittänyt muunmuassa hieroa hänen selkäänsä hartioillaan. Tämän jälkeen nainen oli vääntänyt häntä puoleensa tanssilattialla ja seurannut häntä hänen paettuaan tilanteesta. Kuulostaa kokolailla meikäläisen normaalilta lauantai-illalta, jos vaihdetaan ahdistelija naisesta humaltuneeksi mieheksi. Kirjoitus herätti minussa koko joukon ajatuksia. Ensinnäkin miten on mahdollista, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun kirjoittaja koki tämäntyyppistä häirintää? Kokiko hän sen häiritseväksi lähentelijöiden sukupuolen vuoksi vai eikö hän ole koskaan käynyt heterobaarissa? Olisiko minunkin pitänyt kirjoittaa yleisönosastoon kokemastani häiritsevästä käytöksestä miesten taholta? Missä kohtaa kosketus tanssilattialla on niin intiimiä, että se pitäisi tulkita seksuaaliseksi häirinnäksi?

Erään tulkinnan mukaan seksuaalista häirintää on mikä tahansa, minkä kohde kokee sellaiseksi. Tästä seuraa hiuman huvittavasti se, että raja komeiden miesten ja kauniiden naisten harjoittamalle seksuaaliselle häirinnälle lienee täysin toinen kuin rumien ihmisten ei-toivotuille lähentymisyrityksille. Loppujen lopuksihan kaikki yleisönosastokirjoituksessa mainitun naisen suorittamat ahdistelutoimenpiteet olisivat seksuaalisesti puoleensavetävältä ihmiseltä olleet täysin sallittuja. Toisaalta ainakin itse koen häiritseväksi jo sen, että joku vahvassa humalassa oleva epämiellyttävän näköinen setäihminen parkkeeraa tanssilattialla itsensä heilumaan puolen metrin päähän minusta. Mutta selvästikään se ei voi olla kiellettyä.

Sanallisen ahdistelun kohdalla rajanveto on vielä vaikeampaa. Toisen mielestä härski vitsi voi olla hauska ja toisen mielestä ahdistava. Toisaalta härskit jutut voivat olla vain poikaporukassa heitettyä läppää, jonka joku nainen sattuu kuulemaan ja kokemaan ahdistavana, tai vaihtoehtoisesti niiden kertomisen pääasiallisena tarkoituksena voi olla naisen nolostuttaminen, jolloin kysymys on ennen kaikkea vallankäytöstä. Jälkimmäisessä tapauksessa vitsit on melko helppoa saada loppumaan alkuunsa: riittää ettei kiinnitä niihin mitään huomiota. Itselläni on tästä hieman kokemustakin. Olin taannoin työpaikassa, jossa viimeisenä työpäivänäni kuulin, että toimiston lähes kaikkia alle nelikymppisiä naisia oli ahdisteltu seksuaalisesti härskeillä vitseillä ja vihjauksilla. Olin hämmästynyt. Kun oikein mietin, muistin hämärästi pomoni kertoneen minulle kerran huonon kaksimielisen vitsin, johon olin suhtautunut sellaisella viileällä välinpitämättömyydellä, johon vain miesvaltaisella alalla työskennellyt nainen pystyy. Toista vitsiä ei koskaan kuulunut, koska reaktio ensimmäiseen ei ollut toivottu.

Nolostumalla ja olemalla kovin herkkiä omasta naiseudestamme me itse asiassa annamme osan omasta vallastamme miehille. Ei naiseuteen pidä suhtautua niin, kuin se olisi jokin häpeällinen tauti, johon viittaaminen on automaattisesti tarkoitettu meidän asemamme heikentämiseksi. Mielestäni taannoinen kokovartaloministerikohu oli hyvä esimerkki tuollaisesta naisen aseman kannalta vahingollisesta ajattelumallista. Se oli kehnohko sanaleikki, ja jos joku puumahenkinen naispuolinen yritysjohtaja olisi juhlapuheessaan esittänyt vastaavan kommentin Jyrki Kataisesta, sitä olisi pidetty vain kehnohkona sanaleikkinä. Sillä ei ole häpeä olla mies, mutta ilmeisesti on ainakin vähän noloa olla nainen.