Pitääkö miehen olla nynny ja öykkäri, muttei kumpaakaan?

Minulta kysyttiin näkemystäni Tuomas Nevanlinnan kolumniin, joka on ilmestynyt Hesarin Nyt-liitteessä joskus 90-luvulla ja  löytyy myös kolumneihin pohjautuvasta kirjasta Hyväkuntoisena Taivaaseen. Siinä Nevanlinna esittää, että miehen pitäisi olla "yht'aikaa nynny ja öykkäri, mutta ei kuitenkaan kumpaakaan". Tällöin mies olisi naisen fantasian toteutuma. Onko tässä perää?

Sinänsä mielenkiintoinen kysymys. Luultavasti tuossa on jotakin perää. Kovin yksitotinen ja ennalta-arvattava saattaa käydä tylsäksi: satunnaiset hellyyden tai machoilun purkaukset voivat tehdä miehestä naisen silmissä kiinnostavamman. Tulkitsisin tuon siis niin, että ollakseen naisten unelmamies, miehestä pitäisi löytyä tilanteen mukaan jonkin verran nynnyä ja öykkäriä, mutta jos jompaakumpaa ominaisuutta on liikaa, se koetaan negatiiviseksi. Toisin sanoen karskin miehen kyyneleet saattavat  satunnaisesti olla hellyyttäviä, mutta jatkuvasti pillittävä kynnysmatto ei viehättäne kovinkaan montaa naista. Ja vaikka kukaan nainen tuskin haluaa kumppanikseen villimiestä, joka paiskoo naistaan pitkin seiniä, sopiva määrä rajuutta voi olla hyvinkin tervetullutta makuuhuoneen puolella - puhumattakaan tilanteesta, jossa mies puolustaa naisen henkeä tahi kunniaa.

Toinen selitys ilmiöön on se, että naiset eivät välttämättä aidosti halua arkielämäänsä sellaista, mistä fantasioivat. Yksi leivos maistuu ihanalta, mutta toinen jo inhottavan äitelältä. Oikeastaan fantasian perusolemukseen liittyy tietty toteutumattomuus. Kun fantasia toteutuu se lakkaa olemasta fantasia ja  altistuu arjen asettamille rajoitteille. Tavallaan tietenkin on ongelmallista, että vastakkaisen sukupuolen huomio joudutaan kiinnittämään fantasian tasolla, kun arkielämässä eduksi olisivat luultavasti pitkälti eri tyyppiset ominaisuudet. Se mistä fantasioimme lienee jäännettä luolamiesajoilta, jolloin miehen tappelutaito, aggressiivisuus, fyysinen kyvykkyys ynnä muut perinteiset alfa-ominaisuudet saattoivat olla tekijä, joka määräsi sen selviytyvätkö jälkeläiset lisääntymisikään vai eivätkö. Tällöin naiset, jotka suosivat noita ominaisuuksia, menestyivät parhaiten.

Naisten kuviot nettideittailussa

En ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne mitään, jotenkin ei vaan ole ollut intoa, mutta nyt satuin näkemään netissä Henry Laasasen jälleen monilta osin harhaisen vuodatuksen naisten pariutumiskäyttäytymisestä, ja innostuin itsekin kirjoittamaan aiheesta. Tällä kertaa Laasanen pureutui naisten epärationaaliseen nettideittikäyttäytymiseen. Aihe on kiinnostava sikäli, että olen itsekin nettideittailua harrastanut, ja luonnollisestikin katson sitä naisnäkökulmasta.

Laasasen ensimmäinen moite kohdistui (kuulemma) monien naisten harrastamaan massapostitusten vieroksuntaan. Itse en systemaattisesti syrji geneerisen oloisia viestejä, mutta toki personoidulla vastauksella on paremmat mahdollisuudet tulla huomioiduksi - näinhän asia on työnhakutilanteessakin, mitä nettideittailu itseasiassa kovin läheisesti muistuttaa. Lisäksi personoituun viestiin, jossa vaikkapa kysytään koirani rotua, on huomattavasti helpompi vastata kuin geneeriseen viestiin, jossa toivotaan, että "vuorostani kertoisin jotakin itsestäni". Kuka tahansa itseään kunnioittava puhelinmyyjä tietää, että asiakkaalta kannattaa puhelimessa kysyä yksinkertaisia kysymyksiä, joihin hänen on helppoa ja miellyttävää vastata, mielellään laveammin kuin yksitavuisesti. Voisi olettaa, että rationaalinen ja älykäs nettideittailijakin hoksaisi tämän.

Miesten liian laveiden ikähaarukoiden vieroksunta on toki jossain määrin epärationaalista: itsekään en juuri fanita ryppyjä, joten voin ymmärtää, että moni mieskään ei haaveile ikäistään useita vuosia vanhemmasta naisesta. Se, että mies toivoo tyystin eri sukupolveen kuuluvaa kumppania on kuitenkin mielestäni melko huolestuttavaa. Se nimittäin herättää kysymyksen siitä, mitä tällainen mies mahdolliselta suhteelta toivoo: pelkkää seksiä vaiko tasa-arvoista kestävää parisuhdetta ja yhteistä perhettä. Mikäli itse etsisin netistä pelkää seksikumppania, saattaisin veivata alaikärajan hyvinkin alas, mutta kun nyt kuitenkin etsin elämänkumppania, teen mieluummin kompromissin fyysisen tuoreuden kuin henkisen kypsyyden kohdalla. Voisin kuvitella, että aika moni - ainakin älykäs - mies tekee samoin.

Kaikkein harhaisin Laasasen kommenteista oli kuitenkin hänen ihmettelynsä naisten nuivasta suhtautumisesta tylsiin viesteihin. Se kuvastaa mielestäni oivallisesti Laasasen ja muidenkin "puutemiehien" suhtautumista seksiin ja parisuhteeseen hyödykkeenä, jonka kohdalla olennaista ei ole niinkään laatu kuin määrä. Laasanen lähtee selvästikin oletuksesta, että parisuhde tylsän miehen kanssa olisi useimpien naisten mielestä olennaisesti parempi kuin yksinolo. Laasanen itse kuitenkin hylkää selvästi ylipainoiset naiset suoralta kädeltä, koska heidän kohdallaan "eroottinen vetovoima jää syntymättä". Entäpä jos naiset eivät tunne eroottista vetovoimaa tylsiin ja tavallisiin miehiin? Entäpä jos naiset ovat mieluummin yksin kuin epätyydyttävässä parisuhteessa sellaisten miesten kanssa, joita kohtaan he eivät tunne eroottista vetovoimaa? Tässäpä mietittävää Laasaselle ja muille "puutemiehille". Mitäpä jos itseään mukavaksi, älykkääksi ja huumorintajuiseksi työhakemuksen kaltaisessa asiallisessa viestissään kehuva mies ei vain yksinkertaisesti ole eroottisesti houkutteleva?

No, nyt voimme tietenkin pohtia, missä määrin kirjallinen tylsyys ja live-tapaamisessa havainnoitu tylsyys korreloivat keskenään. Tästä minulla onkin jonkin verran empiiristä testiaineistoa. Itse en oikein jaksa kirjoitella pitkälti. Siitä yleensä seuraa vain ikävä pettymys ensitreffeillä. Tästä syystä olen skeduloinut miehiä seurakseni koiranulkoilutuslenkille hyvinkin vähäisten kirjallisten tuotteiden perusteella varsin kritiikittömästi - eli siis toiminut juuri Laasasen toivomalla tavalla. Kokemukseni viittaisivat siihen, että kirjallinen hauskuus asettaa jonkinlaisen ylälikiarvon reaaliselle hauskuudelle. En ole vielä tavannut yhtään miestä, joka ei olisi kyennyt hauskuuteen kirjallisessa ilmaisussaan, mutta olisi yllättäen osoittautunut loistavaksi seuramieheksi live-tilanteessa. Sen sijaan sähköpostiviestien hurmaava huuliveikko saattaa osoittautua hiljaiseksi kuin kylätie tosipaikan tullen. Tylsien viestien hyljeksiminen vaikuttaa siis täysin rationaaliselta toiminnalta, minä kun nyt vaan en kertakaikkiaan pidä tylsiä miehiä eroottisesti vetovoimaisina (ihana termi, tätä tulen viljelemään jatkossakin).

Viimeinen Laasasen syytöksistä oli naisten epärationaalisen negatiivinen suhtautuminen seksistä puhumiseen. Tähän kohtaan tunnustaudun syylliseksi. Reaktio on täysin vaistomainen. Se, että ventovieras mies, jota en ole koskaan tavannut, kuvailee viestissään kuinka haluaisi sivellä, hipelöidä tai suudella minua, seksistä puhumattakaan, on niin kuvottavaa, että välitön reaktioni on inhon väristys, ja sitä seuraava reaktioni on viestin deletoiminen - epärationaalista tai ei. Tässä kohtaa pitäisi taas huomioda se naisten ja miesten välinen ero: miesten mielestä huonokin seksi on parempi kuin ei seksiä, kun taas naisten mielestä ei seksiä on parempi kuin huono seksi. Ja seksi eroottisesti vetovoimattoman miehen kanssa on automaattisesti huonoa seksiä, ja internetistä seuraa etsivä mies ei odotusarvoisesti ole kovinkaan vetovoimainen.