Naisten kuviot nettideittailussa

En ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne mitään, jotenkin ei vaan ole ollut intoa, mutta nyt satuin näkemään netissä Henry Laasasen jälleen monilta osin harhaisen vuodatuksen naisten pariutumiskäyttäytymisestä, ja innostuin itsekin kirjoittamaan aiheesta. Tällä kertaa Laasanen pureutui naisten epärationaaliseen nettideittikäyttäytymiseen. Aihe on kiinnostava sikäli, että olen itsekin nettideittailua harrastanut, ja luonnollisestikin katson sitä naisnäkökulmasta.

Laasasen ensimmäinen moite kohdistui (kuulemma) monien naisten harrastamaan massapostitusten vieroksuntaan. Itse en systemaattisesti syrji geneerisen oloisia viestejä, mutta toki personoidulla vastauksella on paremmat mahdollisuudet tulla huomioiduksi - näinhän asia on työnhakutilanteessakin, mitä nettideittailu itseasiassa kovin läheisesti muistuttaa. Lisäksi personoituun viestiin, jossa vaikkapa kysytään koirani rotua, on huomattavasti helpompi vastata kuin geneeriseen viestiin, jossa toivotaan, että "vuorostani kertoisin jotakin itsestäni". Kuka tahansa itseään kunnioittava puhelinmyyjä tietää, että asiakkaalta kannattaa puhelimessa kysyä yksinkertaisia kysymyksiä, joihin hänen on helppoa ja miellyttävää vastata, mielellään laveammin kuin yksitavuisesti. Voisi olettaa, että rationaalinen ja älykäs nettideittailijakin hoksaisi tämän.

Miesten liian laveiden ikähaarukoiden vieroksunta on toki jossain määrin epärationaalista: itsekään en juuri fanita ryppyjä, joten voin ymmärtää, että moni mieskään ei haaveile ikäistään useita vuosia vanhemmasta naisesta. Se, että mies toivoo tyystin eri sukupolveen kuuluvaa kumppania on kuitenkin mielestäni melko huolestuttavaa. Se nimittäin herättää kysymyksen siitä, mitä tällainen mies mahdolliselta suhteelta toivoo: pelkkää seksiä vaiko tasa-arvoista kestävää parisuhdetta ja yhteistä perhettä. Mikäli itse etsisin netistä pelkää seksikumppania, saattaisin veivata alaikärajan hyvinkin alas, mutta kun nyt kuitenkin etsin elämänkumppania, teen mieluummin kompromissin fyysisen tuoreuden kuin henkisen kypsyyden kohdalla. Voisin kuvitella, että aika moni - ainakin älykäs - mies tekee samoin.

Kaikkein harhaisin Laasasen kommenteista oli kuitenkin hänen ihmettelynsä naisten nuivasta suhtautumisesta tylsiin viesteihin. Se kuvastaa mielestäni oivallisesti Laasasen ja muidenkin "puutemiehien" suhtautumista seksiin ja parisuhteeseen hyödykkeenä, jonka kohdalla olennaista ei ole niinkään laatu kuin määrä. Laasanen lähtee selvästikin oletuksesta, että parisuhde tylsän miehen kanssa olisi useimpien naisten mielestä olennaisesti parempi kuin yksinolo. Laasanen itse kuitenkin hylkää selvästi ylipainoiset naiset suoralta kädeltä, koska heidän kohdallaan "eroottinen vetovoima jää syntymättä". Entäpä jos naiset eivät tunne eroottista vetovoimaa tylsiin ja tavallisiin miehiin? Entäpä jos naiset ovat mieluummin yksin kuin epätyydyttävässä parisuhteessa sellaisten miesten kanssa, joita kohtaan he eivät tunne eroottista vetovoimaa? Tässäpä mietittävää Laasaselle ja muille "puutemiehille". Mitäpä jos itseään mukavaksi, älykkääksi ja huumorintajuiseksi työhakemuksen kaltaisessa asiallisessa viestissään kehuva mies ei vain yksinkertaisesti ole eroottisesti houkutteleva?

No, nyt voimme tietenkin pohtia, missä määrin kirjallinen tylsyys ja live-tapaamisessa havainnoitu tylsyys korreloivat keskenään. Tästä minulla onkin jonkin verran empiiristä testiaineistoa. Itse en oikein jaksa kirjoitella pitkälti. Siitä yleensä seuraa vain ikävä pettymys ensitreffeillä. Tästä syystä olen skeduloinut miehiä seurakseni koiranulkoilutuslenkille hyvinkin vähäisten kirjallisten tuotteiden perusteella varsin kritiikittömästi - eli siis toiminut juuri Laasasen toivomalla tavalla. Kokemukseni viittaisivat siihen, että kirjallinen hauskuus asettaa jonkinlaisen ylälikiarvon reaaliselle hauskuudelle. En ole vielä tavannut yhtään miestä, joka ei olisi kyennyt hauskuuteen kirjallisessa ilmaisussaan, mutta olisi yllättäen osoittautunut loistavaksi seuramieheksi live-tilanteessa. Sen sijaan sähköpostiviestien hurmaava huuliveikko saattaa osoittautua hiljaiseksi kuin kylätie tosipaikan tullen. Tylsien viestien hyljeksiminen vaikuttaa siis täysin rationaaliselta toiminnalta, minä kun nyt vaan en kertakaikkiaan pidä tylsiä miehiä eroottisesti vetovoimaisina (ihana termi, tätä tulen viljelemään jatkossakin).

Viimeinen Laasasen syytöksistä oli naisten epärationaalisen negatiivinen suhtautuminen seksistä puhumiseen. Tähän kohtaan tunnustaudun syylliseksi. Reaktio on täysin vaistomainen. Se, että ventovieras mies, jota en ole koskaan tavannut, kuvailee viestissään kuinka haluaisi sivellä, hipelöidä tai suudella minua, seksistä puhumattakaan, on niin kuvottavaa, että välitön reaktioni on inhon väristys, ja sitä seuraava reaktioni on viestin deletoiminen - epärationaalista tai ei. Tässä kohtaa pitäisi taas huomioda se naisten ja miesten välinen ero: miesten mielestä huonokin seksi on parempi kuin ei seksiä, kun taas naisten mielestä ei seksiä on parempi kuin huono seksi. Ja seksi eroottisesti vetovoimattoman miehen kanssa on automaattisesti huonoa seksiä, ja internetistä seuraa etsivä mies ei odotusarvoisesti ole kovinkaan vetovoimainen.

Kannattaako esittää vaikeasti saavutettavaa?

Luin tutkimuksesta, jonka mukaan naiset kiinnostuvat herkemmin miehistä, jotka eivät paljasta kiinnostustaan. Sen mukaan vaikeasti saavutettavan näytteleminen kannattaisi. Jäin hieman pohdiskelemaan asiaa. Tavallaan ostan tuon väitteen, koska omasta kokemuksestani tiedän, että jos mies tipahtaa syliin kuin ylikypsä hedelmä jo ennen kuin mieleen on ehtinyt pälkähtää, että tuollainenhan voisi olla kiva kotona, niin ei se kovin häävi lähtökohta ole. Ihminen nyt vaan on sellainen, että ruoho on aidan takana vihreämpää ja hyviä asioita osaa arvostaa vasta, kun ne on vaarassa menettää. Mikään ei saa arvostamaan terveyttä niin kuin sairaus eikä unta niin kuin väsymys.

Valitettavasti niissä kuvioissa, joissa vastakkaisen sukupuolen edustajia tavallisimmin päätyy tapaamaan, ei vaikeasti saavutettavan näytteleminen oikein toimi. Treffeillä viileä etäisyys vaikuttaa vain kyyniseltä penseydeltä, mikä tuskin innostaa ketään. Baarissa taas vaikeasti tavoiteltavan esittäminen tarkoittaa lähinnä yksinään seisoskelemista. Tosin erilaiset pelimiesopit perustuvat nimenomaan tähän oletettuun vaikean saavutettavuuden vetovoimaan. Kyseisissä iskuoppaissa neuvotaan kyllä lähestymään naista, mutta sen jälkeen suhtautumaan häneen välinpitämättömästi, esittämään väheksyviä kommentteja hänen ulkonäöstään sekä kiinnittämään enemmän huomiota hänen ystäviinsä kuin häneen itseensä. Olen melko varma, että tämä tekniikka ei toimi ainakaan Suomessa. Jenkeissä tilanne on ehkä toinen. Siellä viehättävä nainen kohtaa luultavasti lähes päivittäin lähestymisyrityksiä enimmäkseen ei-toivottujen sulhaskandidaattien taholta. Baarissa kontakteja tulee varmaankin jatkuvasti, sillä amerikkalaiset ovat sosiaalisesti paljon rohkeampia ja yritteliäämpiä kuin suomalaiset. Kuvittelisin, että tuollaisessa tilanteessa iskuyrityksiin alkaa herkästi suhtautua kuin puhelinmyyjiin; tällöin välinpitämättömyys ja epävarmuuden siemenen kylväminen naisen mieleen saattaa olla hyvinkin tehokas menetelmä.

Suomessa tilanne on kuitenkin lähtökohtaisesti kovin erilainen. Miehet ovat ujoja ja uskaltavat tulla puhumaan naisille yleensä vasta ollessaan niin humalassa, etteivät enää kykene siihen. Harva viehättäväkään nainen joutuu baari-illan aikana kokemaan iskuyrityksiä riesaksi asti. Noissa olosuhteissa se, että joku mies vaivautuu puhumaan, mutta alkaakin vain nakertaa naisen itsetuntoa, tuskin parantaa kenenkään fiilistä, ja yleensä sitä haluaa viettää aikaansa sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa viihtyy. Näin ollen Suomen yöelämään en pelimiesotteita suosittelisi .

Millaisissa oloissa vaikea saavutettavuus sitten toimii? Sanoisin, että tilanteessa, jossa mies pääsee tutustumaan naiseen neutraalilla maaperällä: töissä, koulussa tai harrastuksissa. Tuolloin ei ehkä kannata välittömästi rynnätä pyytämään naista treffeille, vaan kannattaa pyrkiä tutustumaan ensin ystävänä, vaikuttaa mukavalta; sitten vähitellen lisätä mukaan vähän flirttiä ja merkitseviä katseita, antaa kautta rantain ymmärtää olevansa kiinnostunut. Tuollainen hienovarainen soidintanssi herättää kiinnostuksen paljon tehokkaammin kuin suoraviivainen hyökkäys, joka helposti herättää halun paeta. Metsästäjä on toki aina kiinnostuneempi saaliista kuin saalis metsästäjästä. Mutta kannattaa muistaa, että siinä vaiheessa, kun saaliin päättää vetää veneeseen, pitää olla vikkelä. Siinä missä epävarmuus ennen ensitreffejä muodostuu ihanasta toiveikkuudesta, joka lisää ihastuksen tunnetta, epävarmuus ensitreffien jälkeen on lähinnä jäytävää menetyksen pelkoa. Erityisesti ihmisillä, joilla on takanaan n kappaletta epäonnistuneita suhteita ja nolla kappaletta onnistuneita, voi mieleen helposti juolahtaa, että mitä tässä edes yrittämään, pieleen se menee kuitenkin. Tuota epävarmuutta sitten alkaa helposti lääkitä viilentämällä tunteita tahallaan.

Voin rehellisesti myöntää, että minuun vaikea saavutettavuus toimii, siis noissa jälkimmäisenä kuvailemissani olosuhteissa. Sääli vaan, että lähes ainoat paikat, joissa vastakkaisen sukupuolen edustajiin voi tutustua, ovat nuo ensin mainitut, joissa menetelmä ei ollenkaan toimi. Koulut ja työpaikat on jo kokeiltu, ja harrastuksissa tapaa lähinnä naisia. No, ehkäpä menen vielä sinne laskuvarjohyppykurssille, jota eräs kaverini suositteli. Siellä on kuulemma paljon laadukkaita sinkkumiehiä. En tosin oikeastaan välittäisi hypätä laskuvarjolla, mutta sinkun on tehtävä uhrauksia.