torstai 24. tammikuuta 2013

3 Esivalmistelut (osa 2)

Vartalo

Lähes kaikki naiset arvostavat ainakin maltillista urheilullisuutta miehessä. Tämä johtunee kahdesta syystä, toisaalta liikunnallinen mies yleensä miellyttää silmää enemmän kuin sohvaperuna, ja toisaalta naisen riski jäädä leskeksi on riittävän suuri muutenkin ilman, että mies vielä elintavoillaan kasvattaa sitä. Terveet elämäntavat parantavat myös elämänlaatua, joten ei kannata reagoida kuin olisin ehdottanut kauneusleikkausta. Lähes kaikki naiset ponnistelevat hoikkuuden, terveyden ja kauneuden eteen. Mikseivät he saisi vaatia samaa kumppaniltaan?

Pariutumisen kannalta edullisinta liikunnallisuutta on luonnollisestikin sellainen, joka näkyy päällekin päin. On kuitenkin virhe kuvitella, että kaikki naiset haluaisivat itsensä kaulattomaksi treenanneen körilään, vaikka näilläkin toki on ihailijansa. Uskoisin, että meidät on geneettisesti ohjelmoitu pitämään hoikista mutta lihaksikkaista miehistä, jotka olisivat olleet aikanaan hyviä mammutinmetsästäjiä, ja jos tarkastelemme naisille suunnattuja mainoksia ja muuta kuvastoa, havaitsemme, että juuri sen näköiset miehet niissä yleensä poseeraavat.

Ei kuitenkaan kannata vaipua epätoivoon, mikäli oma vartalotyyppi ei taivu kyseiseen muottiin tai kärsivällisyys ei riitä tarpeelliseen määrään treenaamista ja laihduttamista. Joidenkin muiden naisia miellyttävien vartalotyyppien saavuttaminen saattaa olla helpompaa. Esimerkiksi mallin karhu saavuttaminen ei vaadi matalaa rasvaprosenttia, vaan ainoastaan raskaahkoa treeniä kohtalaisten lihasten tuottamiseksi rasvakerroksen alle. Karhun olisi hyvä olla vähintään keskimittainen, muussa tapauksessa vaikutelma on vain pönäkkä. Pulleampi versio karhusta eli nallekarhu on vielä helpompi saavuttaa. Nallekarhu saa olla tukeva ja pehmoinen, mutta ei löllyvän lihava eikä ainakaan kovin vatsakas.

Muita vartalotyyppejä ovat normaalivartalo, jossa ei ole näkyviä lihaksia jos kohta ei löllyvää läskiäkään; hoikka, jolla on ohut rasvakerros ja siro rakenne, mutta ei näkyviä lihaksia; sekä niin sanottu kuivankesän orava, jonka jokainen lihas, jänne ja suurin osa luistakin on näkyvillä todella olemattoman rasvakerroksen ja vähäisen lihaskasvun vuoksi. Tavallinen vartalotyyppi kelvannee useimmille naisille, vaikkei toimikaan erityisenä houkuttimena. Hoikka ja kuivankesän orava taas jakavat mielipiteitä. Jos olet luonnostasi hoikka ja lihaskasvusi on heikko, lihasten kasvattaminen lienee niin työlästä, että se ei maksa vaivaa, ellet erityisesti nauti rankasta treenistä. Toisaalta luonnostaan matalan rasvaprosentin ansiosta saatat saada sinnikkäällä treenillä hyvän lihaserottuvuuden nopeastikin.


Ulkonäön kohentaminen

Lähes kaikkialla muualla eläinkunnassa naaraat ovat verraten vaatimattoman näköisiä ja urokset komeilevat toinen toistaan näyttävämpinä houkutellessaan naaraita parittelemaan kanssaan. Missä vaiheessa tämä luonnollinen järjestys on kääntynyt päälaelleen ihmiskunnan kohdalla? Vielä renesanssiaikaan miehet olivat naisia näyttävämpiä muhkeissa peruukeissaan ja brokaditakeissaan valtavine kalukukkaroineen ja pohjetoppauksineen. Nykyään naiset koristautuvat, meikkaavat, laihduttavat, kuntoilevat, hoitavat ihoaan, laittavat hiuksiaan, käyttävät epämukavia vaatteita ja laitattavat jopa silikoni-implantteja miellyttääkseen miehiä, jotka yleensä olisivat valmiita parittelemaan ilman näitä toimenpiteitäkin. Miehet sen sijaan alvariinsa laiminlyövät soidintanssinsa jäädäkseen sohvalle kaljamaha pullottaen syömään makkaraa, juomaan kaljaa ja valittamaan naisten nirsoutta. Olenko minä ainoa, jonka mielestä tässä on jokin ristiriita?

Jos haluaa parantaa mahdollisuuksiaan naismaailmassa kannattaa tarkastella kriittisesti myös sitä osaa ulkokuorestaan, joka jää vaatteiden ulkopuolelle. Mahdollisesti hiottavia kohteita ovat hiukset, muu karvoitus, iho ja hampaat. Jos osa päästä on alkanut kaljuuntua, kannattaa harkita loppujenkin hiuksien ajamista pois tai ainakin niiden leikkaamista hyvin lyhyiksi. Jos tämä tuntuu kovin vastenmieliseltä, vaihtoehdoiksi jäävät hiusten siirto tai armottoman setämäinen olemus. En ole koskaan tavannut naista, jonka mielestä hiusten kampaaminen kaljun päälle puoleensa vetävää, joten sitä ei kannata yrittää missään olosuhteissa. Jos osapuilleen kaikki hiukset ovat yhä tallella, kannattaa käydä hyvällä parturilla leikkuuttamassa ne johonkin kohtalaisen muodikkaaseen malliin. Jos taas haluat pitää hiuksesi pitkinä, niitä olisi syytä hoitaa yhtä huolellisesti kuin pitkähiuksiset naiset hoitavat omiaan. Kuulemani mukaan tuuheat hyväkuntoiset kutrit vetävät joitakin naisia puoleensa kuin hunaja, joten vaiva voi hyvinkin kannattaa.

Erilaisia viiksi- ja partamalleja voi kokeilla, mutta niistä kannattaa kysyä muiden mielipidettä tavalla, joka kannustaa rehellisyyteen. Perinteiset kalapuikot tuskin komistavat ketään, mutta trendikkäämmät naamakarvoitukset saattavat parantaa miehen ulkonäköä hyvinkin huomattavasti, erityisesti mikäli ne peittävät kasvojen kauneusvirheitä kuten aknearpia tai heikon leuan. Lisäksi parta jo sinällään vetoaa joihinkin naisiin. Minulle on kerrottu, että sangen laaja joukko naisia pitää kalju-parta-yhdistelmää hyvin vetovoimaisena. Partamallia – samoin kuin kampaustakin – valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota kohderyhmän preferensseihin. Jos näytät helvetinenkelilta, todennäköisesti myös vedät puoleesi naisia, jotka pitävät helvetinenkelin näköisistä miehistä. Toisaalta makeallakaan heviletillä ei välttämättä juhlita teknobileissä.

En näe mitään syytä, mikseivät miehetkin voisi hoitaa ihoaan ja käydä kosmetologilla poistattamassa esimerkiksi aknearpia tai couperosaa. Myös ylenpalttisen rehottavat Brezhnev-tyyliset kulmakarvat kannattaa antaa kosmetologin nypittäviksi tai trimmata itse. Pursuavien nenä- ja korvakarvojen leikkaamisen pitäisi olla itsestään selvää. Erityisen tärkeänä pidän hampaiden hoitamista. Miehille, joiden hampaat ovat tummuneet tai muuten vain keltaiset, suosittelen hampaiden valkaisemista – tai ainakin sitä, että he eivät pue treffeille puhtaan valkoista paitaa, joka korostaa hampaiden keltaisuutta.

2 kommenttia:

  1. http://www.youtube.com/watch?v=CGeAMVK75T4

    VastaaPoista
  2. Tuohon tapaan joo, kannattaa kuitenkin jättää ne murhat tekemättä :)

    VastaaPoista