tiistai 29. tammikuuta 2013

3 Esivalmistelut (osa 3)

Tuoksut

Hajuaisti on ihmisen aisteista se, josta on kaikkein suorin yhteys tunteisiin. Tuoksu voi hetkessä viedä vuosien taa. Se voi myös herättää vastenmielisyyttä nopeudella, johon tuskin mikään visuaalinen ärsyke kykenee. Tästä syystä hajut ovat asia, joihin mies ei voi kiinnittää liikaa huomiota ennen treffejä. Useimmat teistä ymmärtävät toki, että ennen treffejä kannattaa käydä suihkussa ja laittaa deodoranttia sekä puhtaat vaatteet, mutta moni ei tule ajatelleeksi, että puhtaatkin vaatteet saattavat haista tunkkaisille, jos pesusta on jo aikaa. Kaapissa pitkään lojuneet vaatteet kannattaa tuulettaa ennen käyttöä.

Suosittelisin treffailevalle miehelle miedosti tuoksuvaa pesuainetta tai huuhteluainetta. Pesuaineen tuoksu vaatteissa yhdistetään puhtauteen, ja tässä kohtaa on erityisen edullista vaikuttaa puhtaalta. Suosittelisin myös miedon hajusteen käyttämistä partaveden ja/tai deodorantin muodossa mahdollisten asunnosta tai autosta siirtyneiden naiselle outojen tuoksahdusten peittämiseksi. Liikaa partavettä ei kuitenkaan kannata lotrata. Se luo helposti hiukan sivistymättömän ja epämiellyttävän vaikutelman, ja monet ihmiset saattavat kokea voimakkaat tuoksut jopa ahdistavina. On syytä muistaa, että oma nenä tottuu hajusteeseen, jota käytämme jatkuvasti, mistä syystä sitä tulee helposti laittaneeksi kerta kerralta enemmän. Kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, että laittaa hajustetta alusta asti joka kerta saman määrän.

Mikäli mielii treffeillä halaus- tai peräti suuteluetäisyydelle, on miellyttävän tuoksuinen hengitys liki välttämätön. Moni nainen on kavahtanut miehen syleilystä tunnettuaan kasvoillaan kuuman haisevan hengityksen. Normaali hammashygienia ei aina riitä tämän ehkäisemiseksi, vaan sen lisäksi kannattaa harrastaa ahkerasti erilaisia hengitystä raikastavia pastilleja ja purukumeja. Monista ruuista ja juomista, kuten sipuleista, maitotuotteista ja kahvista, tulee hengitykseen tympeä tuoksu. Aina syömisen ja juomisen jälkeen kannattaakin nauttia pastilli. Sama pätee tupakointiin, josta tosin kannattaa yrittää hankkiutua kokonaan eroon, jos mielii parantaa markkina-arvoaan.

Jos suhde kehittyy niinkin onnekkaasti, että päätät kutsua naisen kotiisi tai autoosi, kannattaa tarkastaa myös näiden tuoksu. Olen ollut monessa autossa, jossa on haissut jotenkin kummalliselta, liekö ollut kysymys jostakin mystisestä harrastuksesta, takapenkillä säilytettävistä hikisistä treenikuteista vai epäonnisesta wunderbaum-valinnasta. Autossa löyhyvä outo haju tartuttaa herkästi auton omistajaankin hiukan epämiellyttävän tuoksahduksen – sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti. Sama pätee asuntoon. Oman autonsa tai kotinsa hajua voi yrittää tutkia itse haistelemalla ensin raikasta ulkoilmaa ja sitten tutkittavaa kohdetta. Oma nenä on kuitenkin usein jo niin tottunut hajuun, että tämä ei onnistu, vaan jälleen tarvitaan kaveriapua. Asunto kannattaa joka tapauksessa tuulettaa huolellisesti ennen naisen vierailua. Intiimimmän kanssakäymisen varalta on järkevää myös vaihtaa puhtaat lakanat.

Itsevarmuuden ilmentäminen

Miehillä on verrattuna naisiin se etu, että he voivat kohentaa markkina-arvoaan huomattavastikin myös muilla kuin ulkoiseen olemukseen liittyvillä keinoilla. Merkittävä osa miehen markkina-arvosta muodostuu koulutuksesta, statuksesta, varallisuudesta ja ennenkaikkea itsevarmuudesta. Tässä vaiheessa saattaa olla myöhäistä hankkia akateeminen koulutus tai hakeutua rahakkaalle uralle, mutta olemustaan voi kehittää  itsevarmemmalta vaikuttavaksi. Itsevarmuuden vaikutelmaa voi edistää esimerkiksi kohentamalla ryhtiään vartavasten peilin edessä harjoittelemalla ja harrastamalla keskivartalon lihaksistoa vahvistavaa liikuntaa. Kannattaa myös opetella katsomaan keskustelukumppania rohkeasti silmiin. Ympäristön pälyileminen luo helposti epävarman tai välinpitämättömän vaikutelman. Useimpia ihmisiä viehättää keskustelukumppani, joka osoittaa kiinnostusta seuralaistaan kohtaan paitsi kuuntelemalla myös näyttämällä kiinnostuneelta.

Samalla kannattaa harjoitella ilmentämään itsevarmuutta ja tervettä itsetuntoa puheen keinoin. Itsetunnon kohentamisesta on kirjoitettu kaikenlaisia self help -oppaita, eikä sellaisen lukaiseminen läpi ole pahitteeksi, mikäli tiedät sortuvasi usein itsesi vähättelyyn ja pyrit sointumaan mahdollisimman hyvin tapettiin sellaisissakin tilanteissa, joissa sinun pitäisi kaiken järjen mukaan olla jos ei nyt suorastaan seurueen keskipiste niin ainakin hyvin näkyvä osa sitä. Oman kokemukseni mukaan hyvä tapa tällaisen sosiaalisesti haitallisen asenteen korjaamiseen on astua silloin tällöin itsensä ulkopuolelle ja miettiä, mitä itsevarmempi ihminen samassa tilanteessa tekisi, ja sitten tehdä samoin. Eli siis periaatteessa teeskennellä itsevarmuutta. Tästä teeskentelystä on kuitenkin kahdenlaista hyötyä: toisaalta oma sosiaalinen rohkeutesi kasvaa jokaisen teeskennellyn itsevarmuuden osoituksen myötä ja toisaalta tuttavapiirisi käsitys sinusta muuttuu itsevarmemmaksi, ja vähitellen tuo käsitys heijastuu heistä takaisin itseesi parantaen aidosti itsetuntoasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti